Päivityksen paikkaa tähän väliin. Eli siis. Tärkeimmät mitä muistan on siis että katoliset tyttökoululaiset osaa ehkä kaiken kirjoista ja kouluasioista, mutta sosiaalisissa taidoissa ne on aika pohjalla. Vietin aikaa Katharinan kanssa niillä, (rakastin niiden taloo. Se oli ihan hullun iso, ja täynnä antiikkia. Niil oli jättimäinen puutarha, ja tietysti kellarissa biljardihuone, viinikellari, omenankuivatushuone, hillonsäilytyshuone yms.. ja jokaisessa huoneessa oli vähintään yks antiikkinen kaappi jossa oli piirrelty antiikkisia kuvia. Wau.) mutta sitten se ei tienny miten pitäis olla, tai mitä tehdä, tai mitä sanoo. Ootteko ihmiset ikinä kuullu sanasta hengata? Joten se päätyi kysymään sen äidiltä, mitä voitais tehdä, ja se luetteli varmaan kymmenen asiaa ja päädyttiin tekeen läksyjä, mikä paluu ekaluokalle.

Sitten tähän vähän tärkeempään asiaan. Siispä. Oltiin lauantaina Stuttgartissa vaihto-oppilastapaamisessa ja keskusteltiin miten kaikki on lähteny käyntiin ja sillain, ja mun hostäiti suuttu mulle jostain. En tiä yhtään mistä, koska en ollu mielestäni tehny mitään. Kun tultiin kotiin, se oli jäätävä ja viileä, ja sitten vaik mun huone oli siis siisti, niin sen hostäidin ystävämies tuli mun huoneeseen imurien ja sankojen kanssa ja alko siivoomaan. Ja kysy, onko mun laatikot siistit, ja sano että tulee huomenna kattoon onko ne siistit. Mitä ihmettä? Ja sitten sain hirveen itkukohtauksen, ja mentiin syömään, hostäiti vaan totes että "voit mennä huoneesees ja tulla takas kun oot valmis itkuines" ihan ku pikkulapsille, että voit mennä huoneesees ja tulla takas ku osaat käyttäytyä. Tai se mun itkukohtaus johtu siitä ku oon aina yksin, oon koko puolitoista kuukautta ollu vaan yksin kotona ku ne ei oo ikinä kotona, ja tuolta koulusta on kohtuullisen mahdotonta saada kavereita. Tai sain pari, mut sekin on semmosia ettei niiden kanssa oikein pysty tekeen mitään. Ja sitten tuli koti-ikävä ja tuntu et kaikki ajattelee, et se on mun vika etten saa kavereita koulusta.

Sitten ehkä puolentunnin päästä tuli ystävämies (huom: ei ketään perheestä) ja sano että joo, ei itkeminen mitään auta ja me yritetään siinä koulujutussa. Ja aikasemmin siis hostäidiltä on kuulunu kivoja kommentteja; oon "liian iso", mun hiukset näyttää roikkuvilta spageteilta yms. tämmöstä kivaa. Ku sanoin et oon Suomes normaali, niin se sano että "joo, ehkä se johtuu siitä että kun on niin kylmä niin pitää kerätä vararavintoo talvee varten." Ja näitäki juttuja on paljon ilkeempiä. Ja muutenki tuntu et perhe oli täynnä draamaa. Sit sillon illalla soitin Riitalle (yhteyshenkilö) että haluan vaihtaa perhettä, koska en voi asua täällä. Kerroin sille äidille eilen, ja se otti sen rauhallisesti, mutta alko syyllistään mua siitä että tää ei toimi; oon kun 13-vuotias, jos olisin sen tytär se ei ikinä lähettäis mua ulkomaille, koska en oo kypsä enkä tarpeeks vahva. Kaikki muut vaihto-oppilaat tekee jotain elämillään, auto-koulua tai tanssia tai italiaa, ja mää kuulemma vaan katon huoneessani yksin DVDitä. Ja että kun se haluis tehdä mun kans jotain, esim. sillon lauantai-iltana niin itkin vaan huoneessani enkä lähteny mukaan. Ja että ehkä mun pitäis vaan palata Suomeen, ja blaablaa. Ja se vaan jatko ja jatko pahemmin ja pahemmin, ja jäädytin niin pahasti etten osannu ees puolustaa itteeni. Sit ku sain sanottua, että ei se oo kokonaan mun vika, se vaan sano että "en mä sanonutkaan että se on sun vika" ja sit aattelin, et mitä ihmettä oot sitten selittäny tässä viimesen kymmenen minuuttia.

Joten sit se lähti kotoo, ja soitin Veralle miten tää meni, ja se kerto sen hostäidille, ja sen perhe halus mut tänne. Joten sanoin Lisalle, että pakataan mun kamat, lähen jo tänäiltana. Ja hirveellä kiireellä pakattiin kamat, ja juttelin Julian kanssa (joka on onneks tosi fiksu) ja se sano et se ymmärtää täysin ja et se voi tuoda mut tänne. Joten tuntuu ku oisin pieni karkulainen ku vaa "karkasin" kotoo ja sillain, mut se oli parempi näin. En ois voinu olla siel hetkeekään pidempään, mulla olis niin räjähtäny pää. Se mun hostäiti on siis mukava (jos se siis kasvais aikuiseks) ihminen, mutta meidän yhteiselämä vaan ei toiminu. Olis ehkä toiminu jos se ei olis niin kylmä ihminen, ja aina haukkumassa muita eikä löydä mitään vikaa itestään.

Joten Riitta löysi mulle uuden perheen Herdwangenista, jossa asuu siis 2000 ihmistä. Ja käyn koulua Pfullendorfissa. Perheessä on äiti 36v, isä 42v ja tytöt 11v ja 15v. Niillä on koira ja asuu omakotitalon toisella puolella. Niillä ei oo pianoo, mut must se oli tosi söpöö kun ne sano Riitalle joka kävi siel tänää, että ne voi vaikka vuokraa jonkun sähköjutun jos tarvis :D Muutan sinne nyt lauantaina, oon tosi ilonen. Ja tää Veran perhe on tosi mukava ja oon tosi kiitollinen ku saan olla täällä siihen asti ku pääsen sinne uuteen perheeseen.

Pidin tänään vapaapäivän koulusta, ja huomenna meen kouluun palauttaan kirjat ja sillain, pitää käydä hankkiin uus SIM-kortti ja matkalaukku. Koska nyt mulla on käytössä hostäidin SIM-kortti ja Julian laukku. Ja sillain. Kiitos kaikille tuesta, tuntuu et mulloli hullu tukiverkosto menossa Saksassa ja Suomessa :D Pistän uutta puhelinnumeroo tänne sit tuleen. Tää oli nyt siis lyhyesti selitetty, mut tosiaan osoite vaihtuu, älkää pistäkö enää postia vanhaan.

Onneks nyt jo pystyn nauraan tälle, kun se oli niin absurdia koko juttu. Mua naurattaa se ajatus et periaatteessa karkasin kotoo :D Mut kaikki järjestyy kyllä, nyt ei tarvi onneks enää mennä sinne takas. Tulee kyl ikävä niitä kaikkia jotka asu siel kans, Lisaa ja Sebastiania ja Martinia. Niin, ja vähän Martin oli sulonen ku en nähny sitä enää eilen ku se oli töissä kun lähdin, ni se pisti illalla viestiä ja kysy onko kaikki hyvin.Vaikka olin niin raivona sille äitille eilen.

Ja iskä soitti äsken, ja kerto että mun hostäiti oli laittanu iskälle kaks sähköpostia missä se oli vaan haukkunu mua, ja se oli ottanu kuvia mun huoneesta ja lähetti niitä iskälle. Mikä juntti! Ja se oli vaan selittäny, että kuulemma en osallistunu ikinä mihinkään kotitöihin, mikä on siis täyttä skeidaa. Koska kysyin aina, että voinko tehdä jotain ja aina katoin pöydän ja imuroin koko alakerran ja siivosin huoneeni kerran tai kaks viikossa. Ja, että tulin kuulemma aina ihan kaatokännit kotiin. Joo, join ehkä kaks cocktailia jonku neljän tunnin sisään, eikä se ikinä nähny mua ku tulin kotiin. Olin aina ihan selvänä kun tulin kotiin, enkä ollu yhtään vähääkään kännissä. Ja kuulemma muutenkin join liian paljon. Se aina tunki mulle viiniä tai Radleria, ja jos sen ystävämies huomatti että juon aika paljon Radleria, niin se vaan puolusti mua etten tosiaan juo paljoo. Mikä ihme sitä vaivaa?

Mutta, tää karkulainen kiittää, kumartaa ja poistuu draamanäyttämöltä.